Mielipidekirjoitus Länsiväylässä 12.11.2022
Jupperin koulun ja päiväkodin sekä Laaksolahden kirjaston yhteinen uudisrakennus on sisältynyt tähän asti valtuuston päättämässä investointiohjelmassa vuosille 2024-2026. Nyt uusimmassa esityksessä uudisrakennus on esitetty poistettavaksi investointiohjelmasta kokonaan.
Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto esitti kokouksessaan 26.9. kantanaan, että Jupperin koulun ja päiväkodin uudisrakennus tulee palauttaa investointisuunnitelmaan valtuuston aiemmin tehtyjen linjausten mukaisesti.
Jupperin koulu toimii tällä hetkellä kahdessa eri osoitteessa ja neljässä eri rakennuksessa. Tämä väistöön verrattava tilanne on alkanut jo vuonna 2003, jolloin kolmasosa koulun oppilaista (esiopetus ja vuosiluokat 1 ja 2) jouduttiin alueen vahvan oppilasmäärän kasvun takia siirtämään 400 metrin päähän vuokratiloihin. Sisäilmaongelmien vuoksi kaikki luokkien 3-6 oppilaat joutuivat vuonna 2019-20 kahteen siirtokelpoiseen rakennukseen.
Tavoitteena on saada Jupperin koulu ja sen toimintakulttuuri takaisin yhden katon alle. Ei ole oikein, että oppimiseen tarkoitettua aikaa kuluu kohtuuttomasti siirtymisiin rakennusten välillä. Lapsilla tulee myös olla koulupäivän aikana oikeus yhteisiin leikkeihin, kohtaamisiin ja sosiaalisiin kontakteihin. Lapsia on kohdeltava oikeudenmukaisesti, tasa-arvoisesti ja yhdenmukaisesti, ja heidän oppimisympäristönsä tulee olla yhteisöllinen, turvallinen ja laadukas.
Jupperin Omakotiyhdistys ry ja Laaksolahden kirjaston ystävät ry järjestivät keväällä 2022 asukkaille ja yhdistyksille suunnatun kyselyn uudisrakennukseen ehdotetusta asukaskäytöstä, joka hyödyntäisi koulun, päiväkodin ja kirjaston tiloja monipuolisesti kaikenikäisten asukkaiden harrastuksissa ja kokoontumisissa. Tällainen ratkaisu varmistaisi myös laadukkaiden kirjastopalvelujen säilymisen alueella. Vastauksissa tuotiin esille lukuisia tarpeita ja toiveita, jotka tehostaisivat rakennuksen tilankäyttöä erityisesti iltaisin ja viikonloppuisin.
Uudisrakennus tulee palauttaa investointiohjelmaan, jotta Jupperissa lähes 20 vuotta kestänyttä väistötilannetta ei jatkettaisi määräämättömäksi ajaksi.
Sirpa Hertell, Jupperin Omakotiyhdistys ry
Erkki Torkkeli, Laaksolahden Huvilayhdistys LHY ry
Maarit Papinniemi, Veinin Omakotiyhdistys ry
Heidi Jämsä, Jupperin koulun johtokunta
Marita Räbinä, Jupperin koulun vanhempainyhdistys – Jukova ry
Esko Uotila, Laaksolahden kirjaston ystävät ry
Irma Väänänen-Tomppo, Laaksolahden Martat
Mielipide | Jupperin koulu ja päiväkoti sekä Laaksolahden kirjasto tarvitsevat uudisrakennuksen