Kulttuurilautakunnalle
tiedoksi: Susanna Tommila, kulttuurijohtaja
Ritva Nyberg, kirjastopalveluiden johtaja
Kulttuurilautakunta käsittelee kokouksessaan 28.3.2023 Jupperin koulun ja päiväkodin sekä Laaksolahden kirjaston toimipisteen tarveselvitystä.
Tarveselvityksessä esitetty hankkeen aikataulu ei ole valtuuston hyväksymän investointiohjelman mukainen, ja kirjaston tulevaisuus jää suunnitelmassa avoimeksi. Lisäksi toivomme, että uudisrakennuksen suunnittelussa otetaan paremmin huomioon paikallisten asukkaiden ja yhdistysten tarve tilojen yhteiskäyttöön.
Haluamme, että Laaksolahden kirjaston tulevaisuutta suunniteltaessa kiinnitetään huomiota seuraaviin näkökohtiin:
- Uudisrakennuksen valmistuminen esitetään tarveselvityksessä ajoitettavaksi alkukesään 2028. Tämä on vastoin valtuuston 7.12.2022 tekemää päätöstä investointiohjelmasta, jonka mukaan Jupperin koulun uudisrakennus ja päiväkodin ja kirjaston kokonaisuus toteutetaan vuosina 2023-2026 (ei 2023-2025 kuten tarveselvityksessä todetaan). Uudisrakennuksen aikataulu pitää palauttaa tämän päätöksen mukaiseksi, ja suunnittelun yhteydessä etsiä siirtokelpoisille rakennuksille uudet käyttökohteet.
- Päätösehdotuksessa kirjaston konsepti jätetään avoimeksi, ja vaihtoehtona pidetään jopa tilannetta, jossa kirjastossa voisi vain varata, lainata ja palauttaa aineistoa. Kirjasto pitää toteuttaa palvelutarjonnaltaan ja kooltaan nykyisen tasoisena lähikirjastona. Alueella tarvitaan lähikirjasto. Etäisyys lähimpään aluekirjastoon on suurempi kuin missään muussa lähikirjastossa Kalajärveä lukuun ottamatta. Laaksolahden kaupunginosa on väkiluvultaan suurempi kuin Viherlaakso ja Karakallio yhteensä ja suurempi kuin Kauniaisten kaupunki.
- Kirjasto pitää nähdä merkitykseltään suurempana kuin vain kirjojen lainauspisteenä tai koulun kirjastona. Sen pitää tarjota palveluja koululaisille ja kaiken ikäisille asukkaille sekä tukea lukemista, opiskelua, tiedonhakua, asiointia, harrastuksia ja yhdessä tekemistä.
- Koulun ja kirjaston tiivistä yhteistyötä on tärkeää jatkaa. Hyvä esimerkki tämän tuloksista on Jupperin koulun maaliskuussa saavuttama jaettu ensimmäinen sija Helmet-kirjastojen järjestämässä “Erittäin haastavassa koulujenvälisessä fantastisessa tietokilpailussa 2023”. Oppilaiden lukuharrastuksen aktivoimisen kannalta lähikirjastolla on tärkeä rooli. Oppilaat käyttävät säännöllisesti kirjastoa, siellä järjestetään kirjavinkkauksia ja kirjaston henkilökunnan vahva tuki edistää lukutaitoa ja -innostusta.
- Kirjaston tilojen mitoitusta ei pidä sitoa nykyisen rakennuksen vuokratasoon. Kokonaisuutta ja taloudellisuutta arvioitaessa tulee painottaa kirjaston merkitystä alueen asukkaille ja yhdistykselle, kouluyhteistyölle ja tilojen tehokkaalle yhteiskäytölle.
- Koulun, päiväkodin ja kirjaston uudisrakennus tarjoaa ainutlaatuisen tilaisuuden kehittää julkisten rakennusten tilojen yhteiskäyttöä ja tehostaa tilankäyttöä kaikkina viikonpäivinä ja eri kellonaikoina ja samalla tarjota asukkaiden ja yhdistysten tarvitsemia tiloja kokoontumisiin, tilaisuuksiin ja harrastustoimintaan.
Seuraavat yhdistykset tukevat tätä kannanottoa: Jupperin Omakotiyhdistys ry, Laaksolahden Huvilayhdistys LHY ry, Veinin Omakotiyhdistys ry, Lähderanta Kilta – Källstrand Gillet r.f., Jupperin koulun vanhempainyhdistys Jukova ry, Laaksolahden kirjaston ystävät ry, Mannerheimin Lastensuojeluliiton Laaksolahden paikallisyhdistys ry, Laaksolahden Martat ry ja LC Laakson Liljat ry.